Esittely

Parmaharjun urheilutalossa on liikuntasalin lisäksi kahvio, suurtalouskeittiö, kaksi saunaosastoa sekä kuntosali. Katso kuvat valikosta vasemmalta.

Parmaharjun urheilutalo

Parmaharjun historiaa

 

Hiihtokeskusidea

Liedon Parma on perustettu maaliskuussa 1907. Liedon Parman toimintaan on kautta aikojen kuulunut läheisesti talviurheilu. Seuran 1950 vihityn Pernavuoren hyppyrimäen vanhetessa ja lahoamisen uhatessa, mäkiurheilun jatkajat alkoivat lähteä hankkimaan uutta paikkaa tulevalle talviurheilukeskukselle. Hiihtokeskusidea heräsi jo vuonna 1960, jolloin asiantuntijat totesivat nykyisen paikan sopivaksi mäkien ja hiihtokeskuksen paikaksi. Samana vuonna alettiin suunnitella mäkiprofiilit kolmelle erisuurelle mäelle Bränikkälän Ahteenvuorelle. Hankkeessa hyvä oli silloin, että paikalliset maanviljelijät olivat mukana.

Kokonaissuunnitelma

Varsinainen suunnittelu hiihtokeskuksen aikaan saamiseksi alkoi vuonna 1964. Oivallinen ympäristö hiihtourheilun, suunnistuksen ja kuntourheilun harrastamiseen antoi vauhtia suunnitelmille, joiden laatijaksi oli asetettu erillinen rakennustoimikunta. Toimikunta laati kokonaissuunnitelman noin 600 hehtaarin alueelle, joka valmistuttuaan tulisi palvelemaan kaikkia seuran harrastajia ja urheilumuotoja unohtamatta.

Mäkien valmistuminen

Alueen raivaustyöt aloitettiin 1963 ja rakennustyöt varsinaisten mäkien osalta alkoi vuonna 1967 ja valmistuminen ja vihkiäiskilpailut tuli ajankohtaiseksi vuonna 1969. Vuotta aikaisemmin valmistui 50 metrin pikkumäki, jossa jo kilpailtiin talvella 68. Myöhemmin vielä rakennettiin 18 metrin ”minimäki” aloittelijoille, joka peruskorjattiin kesällä 76 noin 22 metrin hypyille. Maanvyörymät minimäen alastulorinteen osalla on jälkeen haitanneet laskettelijoita ja harjoitusmäen käyttöä.

Maapohjan hallinta

Paikalliset maan ja metsän omistajat olivat alun alkaen olleet myötämielisiä Parman hankkeelle. Suurmäen vihkiäiskilpailujen yhteydessä lahjoittivat maanviljelijät Hilja ja Martti Peussa, Pentti Pakula ja Ester ja Pauli Levomäki Parmalle maa-alueen, joka käsitti yhteensä neljä hehtaaria. Myöhemmin Parma on hankkinut oston avulla maata lisää ja seuran hallinnassa on nykyään 8,3 hehtaaria.